Usein kysyttyä
Ensikertalaiselle
-
Kyllä. Järjestämme alkeiskursseja lajeistamme. Tunnistat ne lukujärjestyksestä tunnuksella ”taso 1”. Lukukauden kestäville kursseillemme on ennakkoilmoittautuminen. Vaihtuvien lajien tunneista on myös tason 1 tunteja.
-
Et tarvitse tunneille omaa paria. Tunneillamme toimii aktiivinen ja vapaaehtoinen parinvaihto.
Ennakkoilmoittautumisen vaativille kursseille ilmoittaudut omassa roolissasi (seuraaja tai viejä) ja varmistamme näin sopivan paritasapainon.
Voit ilmoittautua kursseillemme myös oman parin kanssa. Ilmoittautuminen ei sido teitä tanssimaan kahdestaan vaan voitte osallistua halutessanne myös parinvaihtorinkiin. Vain oman parin kanssa tanssiminen on toki myös sallittua.
Parinvaihtoringissä paria vaihdetaan nopeasti harjoitteita tehdessä ja tanssiessa. Tällä varmistamme, että pääset harjoittelemaan paljon eri ihmisten kanssa ja kehittämään tanssiasi nopeasti.
-
Paritanssi on kevyttä liikuntaa, joten pue itsellesi mieluisat vaatteet. Juomapullo on hyvä ottaa mukaan. Et tarvitse välttämättä aluksi erillisiä tanssikenkiä, mutta ulkokenkiä ei saa käyttää tunneillamme. Esimerkiksi vaaleapohjaiset kangaskengät sopivat hyvin tanssimiseen. Pidempään tanssineet hankkivat mieluisia tanssikenkiä erikoistuneista liikkeistä ja nettikaupoista.
Ilmoittautuminen ja maksaminen
-
Pääset ilmoittautumaan kursseillemme Hallinnoija-ilmoittautumisjärjestelmämme kautta. Vaihtuvien lajien tunneillemme ei ole ilmoittautumista, voit ostaa niille kertakäyntejä tai sarjakortteja Hallinnoijan verkkokaupastamme.
Mikäli haluat ostaa rajattoman käynnin kaikille viikoittaisille kursseillemme / tunneillemme, olethan meihin yhteydessä (frame@tanssikouluframe.fi / p. 045 7876 5380). Teemme kurssi-ilmoittautumiset puolestasi.
-
Kurssit: kurssi maksetaan verkkomaksuna ilmoittautumisen hyväksymisen yhdessä. Saat ilmoittautumisjärjestelmästämme sähköpostin, kun sinut on hyväksytty kurssille. Sähköpostin mukana on maksulinkin verkkomaksuun.
Mikäli valitsit maksutavaksi (osittain tai kokonaan) virike-/liikuntaedun, ethän siirrä summaa ennen kuin olet saanut viestin kurssille hyväksymisestä!
Vaihtuvien lajien tunnit: voit ostaa kertakäyntejä tai sarjakortteja (10-kortteja) pian avautuvasta verkkokaupastamme tai tuntien alussa pankkikortilla, virike-/liikuntaeduilla tai MobilePaylla.
EMME VASTAANOTA KÄTEISTÄ.
-
Vaihtuvien lajien tunneille on mahdollista ostaa sarjakortti eli 10-kortti, joka oikeuttaa osallistumaan tunneille silloin kun sinulle sopii. Sarjakortti sisältää 10 opetustuntia. Sarjakorttia ei voi käyttää erillismaksullisissa tapahtumissa tai kursseilla. Kortti on voimassa 12 kk ostohetkestä ja se on henkilökohtainen.
Sarjakorttimme on sähköpostitse toimitettava viivakoodi, joten sinun ei tarvitse kantaa mukanasi paperista korttia. Viivakoodi luetaan tunnille tullessa, jolloin kortilta vähenee käynti
-
Voit maksaa meillä ePassin, Smartumin ja Edenredin virike-/liikuntaeduilla. Voit maksaa niillä kurssi-ilmoittautumisten yhteydessä, verkkokaupassamme lipputuotteita ostaessa (kertakäynnit ja sarjakortit) tai vaihtuvien lajien tuntien alussa.
Huomaathan, että liikuntaedulla maksaminen ei ole mahdollista, jos teet ilmoittautumisen parin kanssa yhtäaikaa. Tällöin teidän tulee ilmoittuautua kummankin erikseen.
-
Olethan meihin yhteydessä, mikäli sinulla on tarve perua ilmoittautuminen.
Voit myös myydä oman (paritanssikursseilla viejä/seuraaja) kurssipaikkasi toiselle henkilölle, ilmoitattehan muuttuneen kurssilaisen tiedot meille heti.
Muuta huomioitavaa
Tanssikoulu Frame Oy ei ole vakuuttanut oppilaitaan.
Löytötavaroita voit kysellä seuraavalla tunnilla.
Video- ja valokuvaus ovat kiellettyjä opetuksen ja opettajien tanssin aikana. Videokuvaus on sallittu tunnin päätteeksi erikseen sovittaessa.